Oikkarin päiväkirjat #3 – ”Tentit voi uusia, hyviä bileitä ei” ja muita stereotypioita 14.11.2021

Opiskelun lisäksi toinen puoli opiskelijan elämästä on tunnetusti opiskelijaelämä. Jos yrittäisin kuvata sitä stereotyyppisesti muutamalla lausahduksella, ne kuuluisivat jota kuinkin näin: ”Ihmisen parasta aikaa”, ”Tentit voi uusia, hyviä bileitä ei” ja ”Et voi olla alkoholisti ennen kuin valmistut”. Opiskelijaelämän käsite pitää sisällään mielikuvia ainaisesta hauskanpidosta ja taatuista kavereista. Mikä sen parempaa, kuin olla nuori ja humalassa – ja vieläpä hyvässä seurassa. Todellisuudessa ainaiset superlatiivit ovat usein valheellisia ja opiskelijaelämä voi olla kaiken hauskan lisäksi myös erittäin rankkaa. Siinä mielessä kyse on ainutkertaisesta ajasta ihmisen elämässä, ettei sitä edes jaksaisi elää toistamiseen.

 

Eikä se sitä paitsi edes sovi kaikille sellaisenaan. Osalle kyse varmasti todellakin on elämän parhaista ajoista – ja hyvä niin. Todellisuudessa se voi kuitenkin tuntua monelle melko hektiseltä. Glorifioidun ajatuksen mukanaan tuomat paineet saattavat kuitenkin saada ihmisen tavoittelemaan jotain, mikä ei tunnu omalta. Etenkin opiskeluvuosien alkupäässä on helppo huomata ajattelevansa, että kaikissa tapahtumissa on pakko ehtiä käymään ja kontakteja on pakko yrittää luoda kuin henkensä uhalla. Pitää päästä kiinni tuon luvatun ja kauan odotetun opiskelijaelämän anteihin. Huonoilla puolilla (sillä niitäkin kyllä löytyy) ei ole merkitystä, sillä ne kumoutuvat automaattisesti – eletäänhän tässä sentään ihmisen parasta aikaa.

Nämä merkit tilasin sivustolta Merkattu.fi

Olen itse mainio esimerkki ihmisestä, joka huomasi kokevansa paineita siitä, että joka tapahtumaan pitäisi jaksaa ilmoittautua, kun nyt kerran on mahdollisuus. Enkä edes todellisuudessa ole käynyt suurimmassa osassa nyt järjestetyistä tapahtumista. Silti aina ilmoittautumismahdollisuuden tullen olen kokenut hukkaavani osan opiskeluvuosistani, jos jätän ilmoittautumatta. Olen myös huomannut vertaavani itseäni muihin ja heidän aktiivisuuteensa. Toisaalta, kun pysähdyn miettimään, huomaan, että ne muutamat tapahtumat, joissa olen nyt käynyt ja joihin olisin mennyt, ellen olisi ollut flunssassa, ovat riittäneet itselleni varsin hyvin.

Koenkin, että olen oppinut hyväksymään ajatuksen siitä, että minun opiskelijaelämäni ei tarvitse olla samanlaista, kuin jonkun muun, tuntematta samalla, että minulta jää välistä jotain mahtavaa. Tasapainon löytäminen tuntuu myös vapauttavalta. Tiedän, minkä verran jaksan juhlia hyvällä mielellä ja arjen muuttumatta liian raskaaksi, enkä koe samalla tavalla painetta ilmoittautua joka tapahtumaan vain menemisen itsensä vuoksi. Toisin sanoen olen oppinut, ettei juhliminen itsessään ole minulle henkilökohtaisesti itseisarvo, vaan ennemminkin ilmoittaudun mukaan tapahtumiin, jotka mahtuvat mukaan muuhun elämääni ja tuovat siihen jotain lisää. Kuulostaa ehkä itsestäänselvyydeltä, mutta ainakaan minulle se ei valitettavasti ole sitä alusta alkaen ollut.

Kuten olen aiemminkin todennut, blogini on alusta itseilmaisulle ja pohdin täällä asioita, jotka koskettavat itseäni jollain tapaa. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei siis missään nimessä ole kritisoida aktiivista opiskelijaelämää eläviä. Kyllä minäkin juhlin ja käyn tapahtumissa. Päinvastoin halusin kirjoittaa aiheesta siksi, että toisinaan on hyvä muistuttaa erityisesti itseään siitä, että tapoja viettää opiskelijaelämää on yhtä monta kuin on opiskelijaakin. Joku haluaa osallistua kaikkeen, toinen kaipaa enemmän hetkiä rauhoittumiseen. Yhdelle juhlat eivät ole juhlat ilman alkoholia, kun taas joku ehkä toivoisi enemmän myös alkoholittomia tapahtumia. Ei ole yhtä ainoaa tapaa viettää opiskelijaelämäänsä, eikä kenenkään mielestäni kannata pelätä omansa menevän hukkaan, jos ei ehdi/halua osallistua yhtä paljon kuin joku toinen. Itselläni on ollut todella hauskaa tapahtumissa, joihin olen osallistunut, mutta tiedän myös tarvitsevani arjessa aikaa juhlimisen lisäksi myös rauhoittumiseen ja yksin olemiseen. Ja tiedän, ettei se tee minusta yhtään sen vähemmän oikeaa opiskelijaa.

Hymyillään, jos törmäillään,

Jutta 💗