Runoillen

Hei taasen!

Kuten on varmasti tullut ilmi, pidän kirjoittamisesta. Muiden tekstien ohella olen kirjoittanut viime vuosina myös joitakin runoja – koskaan kuitenkaan jakamatta niitä mihinkään. Vaikka omasta elämästään asettaisi esille paljonkin ”tavallisten” tekstien muodossa, runojen julkaisemiseen liittyy selvästi vahvemmin tunne itsensä alttiiksi asettamisesta. Runoudessa ei lopulta ole oikeaa tai väärää tapaa ilmaista itseään, mutta toisaalta niiden hyvyyttä usein mitataan kyvyssä välittää tunnetta. Ja edelleen, kun runoon laittaa tunnetta, asettaa arvioitavaksi tekstin lisäksi myös tunteen, siis jotakin hyvin henkilökohtaista. Seuraavan runon kirjoitin hieman yli vuosi sitten. Kuluneen vuoden mittaan olen lukuisia kertoja hypistellyt suttuista vihon sivua, lukenut runoani läpi uudelleen ja uudelleen ja pohtinut sen julkaisemista. Tavattuani poikaystäväni rohkenin ensimmäistä kertaa antaa sen luettavaksi jollekin toiselle. Tähän mennessä sen on siis lukenut itseni lisäksi vain poikaystäväni, mutta nyt sen saat lukea sinäkin.

Huvipuistossa

Jonon hännillä

on hyvin aikaa seurata,

muiden iloa

Kuulen niiden naurun

niillä on hauskaa

Kohta varmaan on mun vuoro

 

Jono edessä lyhenee, eikö niin?

Täytyyhän sen

”Ole vaan kärsivällinen”, eräs toteaa,

”kyllä sunkin vuoro tulee vielä”

Haistan jo vuoristoradan tuoksun

Ei varmaan ole enää montaa ennen mua,

eihän?

 

Joidenkin odotus on jo palkittu

Näen niiden ilmeet, kuulen niiden ilon

ne on onnellisia, yhdessä

Ei saa olla katkera

itsesääli oksettaa

Hymyilen niille takaisin

 

Mutta kärsivällisyys on vaikeaa

aina vaikeampaa,

kun ihmiset jonossa vähenee

Niiden vuoro tulee ja ne unohtaa,

että nekin oli joskus

jonon hännillä

Ne vähenee aina vaan

Kelle mä nyt juttelen?

 

Ja entä jos mun vuoro ei tulekaan?

Jos vuoristorata ajaa kesän viimeisen ajonsa

eikä kenenkään vieressä ole enää tilaa

mulle

Olen seuraavana jonossa,

mutta kaikki paikat on täynnä

Ajaahan se vielä yhden ajon?

Ajaahan?

 

En voi odottaa ensi vuoteen

Mun täytyy päästä mukaan, tänä kesänä

Ensi kesänä muut on siirtyneet muihin laitteisiin,

hurjempiin

Vuoristorata ei niitä enää huvita

Enkä mä uskalla niihin laitteisiin,

en yksin.

Kirjoitin siis tämän runon hieman yli vuosi sitten. En käynyt viime kesänä huvipuistossa, mutta jonkinlaiseen vuoristorataan lopulta päädyin. Onnekseni en joutunut istumaan yksin - erään vieressä oli tilaa minullekin. ❤️

Seuraavaan kertaan,

Jutta 💗

Ps. On ollut mahtava saada teiltä kommentteja teksteihini liittyen, kiitos niistä! Kuulisin jatkossakin mielelläni, millaisia ajatuksia tekstini herättävät.