Oikkarin päiväkirjat #2 - "Ei ehkä sittenkään kirjekurssi" 6.11.2021

Hei taas!

Viime postauksessani pohdiskelin, kuinka tympeältä tuntui jatkuva etäopiskelu ja vähäiseksi jääneet kontaktit kanssaopiskelijoiden kanssa. Toinen opiskeluvuoteni oikiksessa on päässyt jo hyvään vauhtiin ja tunnelmat ovat onnekseni hieman toisenlaiset kuin alkusyksystä.

Sitten elokuisen postaukseni olen nimittäin päässyt pyörimään Portsun pyöröovissa laskujeni mukaan jopa viidesti (huom. edes takaisin, eli yhteensä 10 kertaa!!), pukeutumaan bolognan punaiseen haalariini opiskelijabileiden merkeissä (huom. siis ei kotisohvalla) ja nauttimaan laulun ja hauskanpidon täyteisistä sitseistä kanssaopiskelijoideni kanssa (huom. ei myöskään kotisohvalla). Olen syönyt unarilounaita, istunut luentosalissa kuuntelemassa professoria, joka seisoo sumean tietokoneen ruudun sijaan suoraan edessäni ja tehnyt elämäni ensimmäisen salitentin. Ja mikä hienointa, olen kohdannut kanssaopiskelijoitani ja tutustunut useaan uuteen ihmiseen. Johtopäätöksenä minun täytyykin kai todeta, että vaikuttaa vahvasti siltä, etteivät opintoni olekaan kirjekurssi, vaan onnekseni paljon enemmän.

Portsussa fiilistelemässä

On ollut hassua huomata, kuinka kaikki voi tuntua niin uudelta ja jännittävältä, vaikka se onkin jollain tapaa jo vanhaa tuttua. Toisaalta tuo tunne on ollut myös ilahduttava ja olen ottanut sen avosylin vastaan. Ikään kuin saisin takaisin jotain, jonka luulin menettäneeni: ensimmäiset yliopistokokemukseni. En tiedä, mitä tarkalleen ottaen olin kuvitellut siitä, kun aletaan palaamaan edes hieman kohti normaalia. Vai olinko osannut kuvitella oikein mitään. En ehkä kuitenkaan osannut odottaa tuntevani iloa matkatessani aamuisin luennolle, astuessani ensimmäistä kertaa salitenttiin tai syödessäni opiskelijalounasta UniCafe Porthaniassa. Kuvittelin menettäneeni mahdollisuuden innostua noista jo sinänsä niin tutuiksi tulleista asioista. Olinhan seurannut luentoja jo monia kymmeniä tunteja ja tehnyt lukuisia Moodle-tenttejä. Ja lounas nyt on aina lounas. Todellisuudessa nuo ensimmäiset positiiviset yliopistokokemukset olivat jääneet minulta väliin ja kaikki tuo on minulle edelleen osin täysin uutta. Siitä syystä olen ottanut – ja otan edelleen – nuo ilonpirskahdukset vastaan ilolla ja häkeltynein mielin.

Sitseillä teemana oli nimikirjaimet: minä olin jänis

Opiskelujen puolesta toinen opiskeluvuoteni on alkanut ihan kiitettävästi, vaikken olekaan lainkaan pitänyt kurssien rytmistä. Tenttejä on ehtinyt olemaan jo neljä, mikä tarkoittaa, että lukuaika ensimmäisestä luennosta tenttiin on vaihdellut viikosta hieman yli kahteen, eikä yhdenkään kurssin kanssa ole ehtinyt rauhoittua keskittymään kunnolla. Nyt minulla on menossa työoikeuden kurssi, joka vastoin kaikkia aiempia kursseja, kestää ilahduttavasti reilusti yli kuukauden.

Pehmoista lukukaveriani en kuitenkaan ole hylännyt

Opiskelun lomassa on hyvä neuloa

Tiiviin rytmin lisäksi – tai oikeastaan sen kanssa – vaikeuksia on tuottanut lisäksi se, että olin kahdesti peräkkäin sitkeässä flunssassa. Muutenkin lyhyen lukuajan kanssa kipeäksi tuleminen sopii huonosti yhteen. Olen myös joutunut samaisten flunssien vuoksi jättämään väliin opiskelijatapahtumia, joihin olin toivonut pääseväni. Niistäkin kursseista kuitenkin selvisin ja bileitä tulee onneksi uusia. Kaiken lisäksi vaikuttaa siltä, että vuoden vaihteen jälkeen etäopiskelu olisi jäämässä kokonaan taakse ja koittaisi siirtyminen lähiopetukseen, mikä olisi tietysti monella tapaa hieno asia. Nähtäväksi jää, miten tilanne kehittyy, mutta joka tapauksessa valoa tuntuisi olevan tämänkin tunnelin päässä.

Toiveikkain loppusyksyn terkuin,

Jutta 💗

Ps. On ollut ilahduttavaa kuulla teiltä lukijoilta palautetta höpötyksistäni. Kuulen ideoita ja ajatuksianne mielelläni jatkossakin.