Kunpa minut tuntisin paremmin

Hei taas! Viime postauksessani pohdiskelin, kuinka tympeältä tuntui jatkuva etäopiskelu ja vähäiseksi jääneet kontaktit kanssaopiskelijoiden kanssa. Toinen opiskeluvuoteni oikiksessa on päässyt jo hyvään vauhtiin ja tunnelmat ovat onnekseni hieman toisenlaiset kuin alkusyksystä. Sitten elokuisen postaukseni olen nimittäin päässyt pyörimään Portsun pyöröovissa laskujeni mukaan jopa viidesti (huom. edes takaisin, eli yhteensä 10 kertaa!!), pukeutumaan bolognan punaiseen haalariini opiskelijabileiden merkeissä (huom. siis ei kotisohvalla) ja nauttimaan laulun ja hauskanpidon täyteisistä sitseistä kanssaopiskelijoideni kanssa (huom. ei myöskään kotisohvalla). Olen syönyt unarilounaita, istunut luentosalissa kuuntelemassa professoria, joka seisoo sumean tietokoneen ruudun sijaan suoraan edessäni ja tehnyt elämäni ensimmäisen salitentin. Ja mikä hienointa, olen kohdannut kanssaopiskelijoitani ja tutustunut useaan uuteen ihmiseen. Johtopäätöksenä minun täytyykin kai todeta, että vaikuttaa v...

Katkeruus ei kannata, eikä epätoivossa tai harmituksessa vellominen muuta asioiden kulkua parempaan. En kuitenkaan osaa olla harmittelematta sitä tosiasiaa, että ensi viikosta lähtien minua kutsutaan toisen vuoden oikkariksi, vaikken oikeastaan saanut olla aidosti phuksi. Opiskelijuus pitää – kuulemani mukaan – sisällään paljon. Minulle se, että kutsun itseäni opiskelijaksi on kuitenkin merkinnyt tähän asti lähes ainoastaan sitä, että Kela täyttää kukkaroani ja opiskelen korkeakoulussa – oikeammin ilmaistuna Yksin kotona. Railakkaan ja kokemusrikkaan phuksivuoteni vietin kotona tenttikirjoja lukien. Joskus luin keittiönpöydän ääressä, toisinaan työpöydän. Myönnettäköön, että suurimmaksi osaksi lukeminen tapahtui vaakatasossa sängyn tai sohvan päällä. Ei siis aivan yhtä tapahtumarikasta kuin 90-luvun samannimisessä hittikomediassa. Porthaniaan pääsin paikan päälle muistaakseni yhden ainoan kerran, mikä harmitti varmasti koko etävuodessa eniten. Syksyllä kyllä vielä ajattelin, että etäil...

Moi taas! Maaliskuun postauksissa kerroin suurista suunnitelmistani koskien vapaita viikonloppuja. Pidin lopulta muutamia ylimääräisiä vapaapäiviä lukuväsymyksen vuoksi, joten vapaita viikonloppuja ei ollut kovin montaa. Esineoikeuden tentti on nyt kuitenkin (ONNEKSI) takana ja toivottavasti vieläpä läpipääsyyn riittävin pistein. Seuraavana vuorossa on onneksi kurssi, jota olen odottanut koko vuoden: perhe- ja jäämistöoikeus. Päivät pitenevät ja lukemista pitäisi olla hieman vähemmän, joten koitan saada viikonloppuna ensimmäisen oikkarin päiväkirjat -postauksen kirjoitettua. Käsitöistä iloa elämään Tämänkertainen postaukseni liittyy kuitenkin opiskelun vastapainona itselleni toimivaan puuhaan eli käsitöihin. Ne ovat olleet iso osa elämääni etenkin koriksen lopettamisen jälkeen, kun aikaa niiden tekemiselle on ollut enemmän. Kipinä käsitöihin syttyi kuitenkin jo paljon ennen koriksen lopettamista ja muistan neuloneeni palmikkolapasia innoissani jo ala-asteella. Yläasteella olin li...

Hei taasen! Kuten on varmasti tullut ilmi, pidän kirjoittamisesta. Muiden tekstien ohella olen kirjoittanut viime vuosina myös joitakin runoja – koskaan kuitenkaan jakamatta niitä mihinkään. Vaikka omasta elämästään asettaisi esille paljonkin ”tavallisten” tekstien muodossa, runojen julkaisemiseen liittyy selvästi vahvemmin tunne itsensä alttiiksi asettamisesta. Runoudessa ei lopulta ole oikeaa tai väärää tapaa ilmaista itseään, mutta toisaalta niiden hyvyyttä usein mitataan kyvyssä välittää tunnetta. Ja edelleen, kun runoon laittaa tunnetta, asettaa arvioitavaksi tekstin lisäksi myös tunteen, siis jotakin hyvin henkilökohtaista. Seuraavan runon kirjoitin hieman yli vuosi sitten. Kuluneen vuoden mittaan olen lukuisia kertoja hypistellyt suttuista vihon sivua, lukenut runoani läpi uudelleen ja uudelleen ja pohtinut sen julkaisemista. Tavattuani poikaystäväni rohkenin ensimmäistä kertaa antaa sen luettavaksi jollekin toiselle. Tähän mennessä sen on siis lukenut itseni lisäksi vain poikay...

Lauantai-ilta. Saunan jälkeen sängyllä löhötessäni kuulokkeissa soi Spotifyn ”Luotu sinulle” -lista. Elton John, John Denver, TOTO, Dire Straits ja Bee Gees pitävät siis minulle seuraa tänä iltana. Ja muutama muu. Ja hei, mulla oli tänään vapaapäivä. Ja huomennakin on?! Ja ihan luvan kanssa vieläpä. Maanantaina alkaneella esineoikeuden kurssilla aikaa 828 sivun tenttimateriaalin hallitsemiselle on pariin edelliseen kurssiin verrattuna ruhtinaallisesti: hieman yli neljä viikkoa. Aikataulutin siis itselleni alkaneelle kurssille vapaapäiviksi sunnuntaiden lisäksi lauantait. Rohkeaa, tiedän 😉 . Itseni tuntien lipsun aikataulusta, mutta ehkäpä tällä kertaa onnistun pitämään edes sunnuntait kokonaan vapaana. Erittäin toivottavaa ja tervetullutta se ainakin olisi. Tänään olen kuitenkin nauttinut lauantaivapaastani MM-hiihtojen ja Korisliigan parissa pipoa neuloen. (Olen muuten saanut muutamia käsityöprojekteja valmiiksi viime aikoina, niistäkin voisi varmaankin postailla.) Kuulumisia Mutta...

  Rakas ystäväni -           Mitä tässä kuvassa on? -           Minä ja mun rakas ystävä. -           Aijaa, mistä te tunnette toisenne? -           Se tunsi mut oikeastaan jo ennen mun syntymää. Keinutteli sylissään, kun olin vauva. Se tunsi mun vanhemmatkin, ja isovanhemmat. -           Kuinka vanha se oikein on? -           Vanha. Vanhempi kuin kukaan meistä. Mutta sielultaan se on yhä yhtä nuori ja virkeä kuin mekin. -           Hmm, olenko mä ehkä tavannut sen joskus? -           Luultavasti, ainakin ohimennen. Sillä on paljon ystäviä, joista jokaisella on siihen omanlaisensa suhde. Voisi melkein sanoa, että sillä on yhtä...